Oikein hyvää uutta vuotta 2020 kaikille. Tervetuloa Kaltsun kahveille ja vuoden ensimmäisessä jaksossa aloitetaan ihan uusi juttu. Ollaan katsottu tänään tällä porukalla, joka on täällä studiossa, Netflixiin juuri tullutta sarjaa nimeltä “Messiah“. Studiossa on paikalla kolme henkeä: Assi, Joni ja Mirta. Ja katsotaan jos Eero, joka tällä hetkellä sattuu olemaan kipeenä, pystyy vielä liittymään mukaan kakkosjaksosta.
Pohjustus: nyt joululomalla joulukuun loppupuolella Mirta huomasi, että Netflixiin oli ilmestynyt sarja, jonka nimi on Messiah. Ensimmäinen tuontantokausi koostuu kymmenestä jaksosta ja yhden jakson kesto on noin 40 minuuttia. Kuvauksessa sanotaan näin, että “CIA:n tutkija perehtyy karismaattiseen mieheen, joka synnyttää hengellisen liikkeen ja aiheuttaa poliittista kuohuntaa. Tarina ei perustu tositapahtumiin.”
“CIA:n tutkija perehtyy karismaattiseen mieheen, joka synnyttää hengellisen liikkeen ja aiheuttaa poliittista kuohuntaa. Tarina ei perustu tositapahtumiin.”
Sarjan kuvaus Netflixissä
Mirta: Huomasitko Joni sä jossain kohtaa, et siinä olis mainittu jotain vuosilukuja?
Joni: Ei ollut. Vaikuttaa kyllä 2010 luvun, viistosti ehkä eteenpäin ja siinä paikkeilla. On siis kuitenkin 2010 luvun jälkeen ehkä.
Mirta: Sanottiinko siinä jossain kohtaa vuosi 2019, kun puhuttiin siitä Isiksestä.
Joni: Niin siinä oli joku viimeinen leiri.
Mirta: Niin, mä mietin, että että jos tämä sijoittuu ehkä meidän lähitulevaisuuteen. Mutta mun mielestä ei sanottu tarkasti, että mitä vuotta tässä eletään.
Joni: Tosi nykyaikaista.
Jos joku muu haluaa alkaa seuraamaan tätä sarjaa, niin ei kannata kuunnella (lukea) tätä ennen, ettei tule spoilereita. Jos haluat katsoa sarjaa, niin katso jakso ensin ja kuuntele (lue) tämä sitten sen jälkeen.
Edetään niin, että ensimmäinen tuotantokausi katsotaan kevään 2020 aikana. Ensimmäisen jakson nimi oli He Thath Hat an Ear. Eli vähän vanhahtavalla englannin kielellä, että Hän jolla oli korva. Ensimmäinen jakso on pohjustusjakso koko tälle sarjalle.
Mirta: Aika hidastempoinen loppupeleissä monelta osin.
Assi: Toisaalta koukuttaa, koska jättää kertomatta asioita. Ärsyttää jotenkin tollanen cliffhanger.
Mirta: Ja toisaalta myös hyvän sarjan merkki, jos onnistutaan tekemään sellaisia, että tekeekin mieli jatkaa tai saada vielä jotain selville.
Joni: Tässä oli tosi monta sellaista henkilöä, joita esiteltiin ja sit ei esitelty ja sit kuitenkin pitää ne salaisuudet. Esimerkiksi se yksi naisen kohtaus, jossa se piikitti iteensä ja sitte siltä lähti hiuksii päästä. Kukaan ei esimerkiks tiedä mikä sillä on.
Mirta: Mä itte aattelin, että syöpä, koska aina jos lähtee hiuksia, niin mä aina aattelen et syöpä. Mut totta, sitä ei kyllä kerrottu.
Assi: Mä ajattelin ihan samaa, et sil on varmaa syöpä tai joku muu tappava tauti. Ja sitten siinä oli myöskin siitä poliisimiehestä, josta kerrottiin jotain ihan pieniä palasia. Ei kuitenkaan kerrottu mitään. Jotenkin se jäi häiritsemään, et mitäköhän sen elämässä on tapahtunut aikaisemmin.
Mitä mieltä sarjan Jeesuksesta?
Mirta: Jos puhutaan vähän hahmoista. Mitäs mieltä olette tästä meidän Jeesuksesta? Tai sitähän ei sanottu suoranaisesti, että se on Jeesus.
Joni: Messias kuitenkin mainitaan.
Mirta: Kyllä hän sai tällaisen nimityksen.
Assi: Mä jotenkin hämmennyin. Jotenkin tuli sellanen olo, et tää on nyt vaan sarjaa, et tää on tehty vaan elokuvaviihteeksi, koska siinä on niin paljon kuitenkin linkkejä, et se puhuu Jumalan sanoilla ja hän on tullut Jumalan välikädeksi. Ja se jäi jotenkin nyt häiritsee.
Joni: Se ei puhunut normaalisti niin ku ihmiset puhuu, sillä oli tosi paljon lainauksia kun se keskusteli muiden kanssa. Ja sit jotenkin lähti ihmetyttää se yksi väkivaltainen kohtaus, jossa potkaisi sen miehen maahan. Se vähän hämmensi mua.
Mirta: En tiedä haettiinko sillä vähän sitä, että kun Raamatussa esimerkiksi on se kohta missä Jeesus kiivastuu siellä missä on rakennettu niitä myyntipöytiä ja tällaisia ja sitten “minun isäni huoneesta on tehty tällainen markkinapaikka”. Yritettiinkö siinä näyttää, että sillä on samanlaisia ominaisuuksia kuin mitä Raamatussa kuvataan Jeesuksella. Ehkä? Että sekin voi kiivastua tosi voimakkaasti.
Joni: Sehän on peräisin eri uskonnosta.
Ajatuksia näyttelijöistä
Mirta: Se oli kivaa, et aika selkeäksi tehtiin kuitenkin, että mitä ihmiset edustaa tässä jutussa. Ja mä tykkäsin siitä ihan hirveesti, että täs on käytetty tosi paljon alkuperäiskieliä. Ne puhu hepreaa ja arabiaa.
Assi: Tätä on pakko ihan seurata, kun mitään muuta ei pysty tekemään kun ei pystynyt kuuntelemaan.
Mirta: Tähän on jouduttu valitsemaan näyttelijöitä, jotka osaa puhua niitä alkuperäiskieliä. Jossain kohtauksessa oli semmoinen tuttu naama, joka vähän Assia nauratti, kun se oli jostain komediasarjasta.
Assi: Jossain joku älytön rooli sillä on, mut en nyt saa pään missä. Pitää selvittää.
Mirta: Mutta se oli mun mielestä kiva lisä myös. Mä tykkään usein siitä, että valitaan näyttelijöitä, joiden naamat ei ole ihan älyttömän tuttuja, koska silloin pystyy keskittyy tavallaan tähän tarinaan eikä tavallaan ajattele, et “Hahaa, toi on Teräsmies.”
Assi: Se on niin hyvä että on valittu vieraita näyttelijöitä.
Joni: Messiaan näyttelijä ei ollut semmonen ärsyttävä naama kuitenkaan, et tosi miellyttäviä näyttelijöitä. Esimerkiksi se agentin rooli oli tosi hyvä. Et hyvin valitut näyttelijät.
Mirta: Jo ensimmäisen jakson aikana sai tietynlaisen kuvan vähän, että minkälaisia persoonia ne kukin on. Mun mielestä se on mukavaa, että kaikki ei oo vaan sellasta harmaata mössöä.
Assi: Huomaa, että tää on laadukas ja tähän on panostettu.
Realistinen sarja, johon on selvästi panostettu
Mirta: Pelkäsin, kun mä aloin kattoa tätä, et mä vaan klikkasin, kun tuli suosituksiin ja aloin kattoon. Tää on vähän ilkeesti sanottu, mut toivottavasti tää ei oo mikään kristillinen produktio, koska ne on tosi huonolaatuisia yleensä. Ja vaikka niissä olis oikeasti joitain hyviä elementtejä niin aina huomaa, että jos on joku kristitty taho, joka tekee jotain tv-sarjaa tai erityisesti täysin fiktiivistä, niin niissä on aina sellaisia, että välillä taas myötähäpeäpalkki nousee. Esimerkiksi Netfixissä oli joskus sellanen sarja ku “Bible”, jossa kaikilla näyttelijöillä oli vitivalkoiset hampaat! Ja sitten kun johonkin tuollaiseen yksittäiseen asiaan ei panosteta siinä produktiovaiheessa, niin tulee sellainen olo, että se laskee sen koko sarjan laatua.
Joni: Tässä ei ollu sellasia häiritseviä juttuja, että oikeastaan aika realistisia piirteitä.
Assi: Itseasiassa mäkin olin jossain kohdassa vähän hämmentynyt, että tää on ihan niinkuin nykyaikaa. Periaatteessa. Ja voi olla jotain tollasia tapahtumia tuolla jossain Syyriassa ja muualla. Niin sit alkoi tulla sellanen olo, et toisaalta tää on vaan pelkkä sarja, mut mitä jos kuitenkin.
Joni: Mulla ainakin iski tässä se, et kun nytkin tapahtuu nää kaikki Iranin ja Amerikan väliset ja mitä tuolla Lähi idässä tapahtuu, niin iskee vähän kovemmin tää sarja. Kun on miettiny näitä asioita jo ennen tän kattomista.
Mirta: Tää tarina on viety heti aika isoon mittakaavaan. Tää ei on vaan sellainen, että jossain yksittäisessä kylässä tapahtuu ja mikään muu maailma ei tiedä tästä vaan tämä heti jotenkin räjähti tosi isoksi.
Kaksikielisyys, hiekkamyrsky ja kahvipannu
Mirta: Huvitti siinä kohtaa, kun se Messias oli tullut sinne Israelin rajalle ja sinne se käveli tyynesti siitä verkkoaidasta läpi ja sit se pidätettiin. Niin sit kun se oli siellä kuulusteluhuoneessa. Mua vähän häiritsi ehkä sellainen, että mä en tiedä, että tuntuiko se kauhean luontevalta vai ei, että välillä ne puhuu sitä niiden ihan selkeästi omaa äidinkieltä ja välillä se vaihtui englanniksi. Ni se oli vähän sellainen mistä mä en ollut varma, että onko tää luontevan kuulosta vai ei.
Joni: Jos se tarkoituksella vaihtoi sitä kieltä ja tutki et pystyykö se vastaa niihin kaikkiin. Ja se missä puhuit siitä verkkoaitakohtauksesta, niin sehän ihmetytti, et miten se sai sen auki, mutta sehän zoomatti sitä mikä lippu Iranin, Irakin lippu et ihan kun se olis ollu joku merkki, että tästä kohtaa mennään läpi. Jotenkin ajattelin sen niin, et se oli niin kuin merkki.
Mirta: Aaa! Mä en edes ajatellut… Niin totta! Siitä mä tykkään, että tämä on tehty vähän sillä tavalla, että siinä tavalla niinku viedään niin ääripäästä ääripäähän, että se on oikeasti tosi vaikea tulla siihen lopputulokseen, että onko tää nyt mun mielestä oikeasti Messias -hahmo vai ei, koska välillä siinä on selitettävissä jotkut jutut. Ja toi oli niin hyvä huomio Joni, kun sä sanoit, et niin jokuhan on voinut käydä avaamassa tavallaan niin kuin tehdään sellasen kulkuväylän ja merkiksi, et meet sit sen lipun kohdalta läpi.
Joni: En tiedä minkä maan lippu se oli. Siin oli vihreetä, punasta ja mustaa, se vaikutti tosi Irakin tai Iranin lipulta, et vois olla joku pakolainen jostain, joka on niin kun merkannut muille pakolaisille.
Assi: Vitsi sul on hyvät ajatukset! Mä en lainkaan tajunnut.
Mirta: Voihan se olla, että se on seurannut säätiedotusta, mutta sitten tavallaan tuli kaikille muille maailmassa yllätyksenä, niin sit se tuli kyllä jotenkin tosi sopivasti siihen hetkeen se hiekkamyrsky.
Joni: Sekin voi olla, et jos tää nyt menis silleen, et se on niinku Jumalan lapsi. Sehän periaatteessa niinku vaan tuli ilmoittaa, et se on ennalta sovittu. No eihän nyt ne pitkät hiekkamyrskyt kovin normaaleja oo.
Mirta: Se tuntui jo niin yliluonnolliselta, että sitä kautta tulee sellainen olo, että joo se on oikeasti se.
Joni: Sehän alkoi miten se esiteltiin sen hahmo, et se oli siinä torilla tai jollain aukiolla ja puhui jotain, et Jumala niin ku pelastaa ne ja karkottaa ne viholliset ja sit sinne tuli se hiekkamyrsky ja ne ISIS -sotilaat lähti pois.
Assi: Nii lopetti sen piirityksen.
Joni: Sen jälkeen hän sai sen kaiken huomion ja kaiken tällaisen.
Assi: Ja ne kaks tuhatta seuraajaa.
Joni: Jotka lähti sitte sinne aavikolle isolla porukalla.
Assi: Kahvipannu!
Mirta: Kiireellä lähdetty autiomaahan, niin mitä mä otan mukaan: kahvipannun! Mua nauratti siinäkin kohtaa kun ne luulee, että nyt se johtaa hyökkäykseen Israelin rajalla. Kun kaikilla oli ne konekiväärit ja käsiaseet ja mä aattelin sitä yhtä joka oli ottanut vaan sen kahvipannun!
Symboliikkaa vai mysteerejä?
Joni: Sit tää hahmo, mikä esiteltiin ihan täs alussa. Et mä vähän luulin, et siin oli se pikku pointti, että se on niin kuin se ite Messias, mutta kukaan ei oikein tiedä mikä hänen rooli täs on. Mä jotenkin aattelin, et se tulee olee joku opetuslapsi.
Assi: Mäkin aattelin et se on se Messias, et täs nyt näytetään sen lapsuudesta tai jotain. Mut sit siit tulikin se seuraaja.
Joni: Ja sit kans pisti silmään kun sen agentin nimi oli Eeva.
Assi: Mitä?! Miten mä en ole tajunnu tommosia ollenkaa!
Mirta: Ja se tosi ihana, että sä Joni katoit meidän kanssa tämän, koska sä viet vielä asteen pidemmälle tän. Mä rekisteröin kyllä et raamatullinen nimi, mutta mä en osannut ajatella sitä niin, et sillä voi olla jotain symboliikkaa vielä jollain tavalla tässä.
Assi: Suosittelen lämpimästi kaikille kuulijoille. Kannattaa lähtee seuraamaan.
Mirta: Tää voi olla hidastempoisen tuntuinen.
Joni: Tässä edetään rauhallisesti.
Lempparit ja inhokit
Mirta: No, tässä oli siis paljon hahmoja ja tapahtui paljon juttuja. Mutta nyt ensimmäisen jakson perusteella kuka oli teidän mielestä paras hahmo ja kuka oli ärsyttävin?
Joni: No kivointa mä en osaa valita kun ne kaikki tosi hyviä hahmoja. Ei ehkä oo lempparii. Ehkä eniten ärsyttää sen kuulustelijan vaimo, siitä alusta. Mutta ei sellaista lempparii ollut. Se agentti on tosi hyvä näyttelijä ja hyvä siinä roolissa.
Assi: Kyl mullakin se naisnäyttelijä, et jäi kiinnostamaan, et mikä tyyppi se on. Se oli mielenkiintoinen. Mä jotenkin pelkään, että mahtaako sillä opetuslapsella tai sen kaverilla olla joku petturin rooli.
Joni: Siinähän mainittiin, että se siirty kapinallisten joukkoihin, et sil on historiaa.
Mirta: Mä käyttäisin siitä naisagentista sitä samaa sanaa, et se on mielenkiintoinen hahmo. Odotan hirveesti sitä, että mitä kaikkea sitä siitä vielä tässä kerrotaan.
Onko totuus harmaata vai mustavalkoista?
Mirta: Siinä on se yksi kohtaus aika alussa, missä se haastattelee sitä miestä joka hakee CIA:n agentiksi. Se esittää sille kysymyksiä, että mitä väärinymmärryksiä ihmisillä on sua kohtaan. Ja sit kun se kysyy, et jos olis entinen rikollinen, niin mitä asioita sä luottaisit siitä ja et luottaisitko siihen, että se kertoo sulle totuuden. Ja sit kun se sanoo, että no totuudesta on monta versiota ja totuus on harmaata. Ja sit se oli tosi jyrkkä, et noniin, tää haastattelu oli tässä, että mä en voi suositella sua, koska totuus on mustavalkoinen. Sitten se sai tietenkin mut miettimään hirveästi, että onko se totuus mun mielestä nyt harmaa vai mustavalkoinen. Ja se oli ehkä mun suurin sellainen niinkun psykologinen vaellus minkä mä tein ton jakson aikana. Mä en ihan päätynyt tarkkaan lopputulokseen, et mitä mä oon mieltä. Mitäs te ootte? Onks totuus harmaata vain mustavalkoista?
Joni: Siinä sanottiin, et se on harmaata, mut se voi olla eri miltä se näyttää.
Assi: Siinä oli jotenkin hämärä se CIA:n jotenkin tosi iso rooli. Et se kuvas sitä vähän niinkun Jumalana, et se huolehtii kaikesta.
Mirta: Ja sehän sanottikin sen silleen, että tää on niin kuin Pyhä Veljeskunta.
Assi: Niin just! Se nainen jotenkin nosti sen jotenkin tosi isoon rooliin.
Mirta: Totta, se ehkä luo sellaista pientä asetelmaa, että jos tässä nyt se on olevinaan Messias se hahmo ja ihan selkeästi tää agenttinainen nyt pitää sitä uhkana ja agentilla on vähän sellainen asetelma, että hän edustaa sitä jumaluutta koska se on nyt se CIA, joka etsii totuutta.
Joni: Sekin kun ne etsi sieltä aavikolta sitä porukkaa, et ne näkis kaiken et vähän niinkuin Jumalansilmä. Tässä on tosi paljon viittauksia moneen asiaan.
Yleisarvio ensimmäisestä jaksosta
Mirta: Tää oli hieno analyysi! Naapurihuoneessa kolistellaan nyt sen verran, että musta tuntuu, että meidän aika alkaa olla lopussa. Käydään vielä nopee kierros parilla sanalla kertokaa yleisarvio ensimmäisestä jaksosta.
Assi: Koukuttava ja odotukset ovat korkealla.
Joni: Tosi koukuttava ja tosi mielenkiintoinen. Tosi hyvin panostettu. Hyvän sarjan elementtejä paljon.
Assi: Laadukas lisään sen vielä.
Mirta: Mä oon ihan täysin samaa mieltä kuin te kaks. Siinä kertoo ehkä se, että ootan jo innolla toista kierrosta. Ja kun katsoo toista kierrosta voin lisätä myös sen, että tämä on myös sellainen sarja jossa on niin paljon yksityiskohtia ja pieniä juttuja, että tämä antaa lisää uutta vielä toisella kierroksella. Sekin yksi hyvän sarjan merkki. Kiitos tästä!
Assi: Kiitos! Mahtavaa!
Mitä mieltä sä olit Messiah -sarjan ensimmäisestä jaksosta? Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Kaikki podcastien tekstivastineet löytyvät kategoriasta Kaltsun kahvit. Podcastit julkaistaan Kalliokamarin YouTubeen ja SoundCloudiin.