Katselen dekkareita. Pääasiassa Areenasta ja Netflixiltä. Paljon.
Jännäreissä hyvän ja pahan välinen taistelu käy kuumana. Se alkaa siitä, kun joku tai jotkut sanovat ”Ei enää”. Ei enää väkivaltaa, ei enää salailua, ei enää valehtelua ja totuuden kiertelyä, ei enää pienemmän sortamista suuremman ehdoilla. Päähenkilö saa tuekseen ammattitaitoisen työryhmän. Se tekee taustatyötä ja kysyy, kysyy taukoamatta ja aina tiukemmin ja tarkemmin.
”Kuka”, on tärkeä kysymys. ”Miksi”, on toinen keskeinen ja syvä sana. Iso. Niiden ovien takaa avautuu yleensä lohduton maisema. Monesti uhri ja hirviö ovat samoissa nahoissa. Päälle päin on vaikea veikata, kuka on saanut yhteisössä raskaimman osan, olla roisto. Varallisuus ja yhteiskunnallinen asema eivät takaa mitään. Menestymisellä voi olla kohtuuton hintalappu. Sielu, koko elämä on mennyt pakkomyyntiin. Kuoren sisällä onkin vain tyhjää ja tuulen huminaa. Rakkaus on sieltä kuollut, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Kun toisen päähenkilön, ”hyviksen”, menneisyyttä avataan, on sielläkin eri kokoisia epäselviä asioita, tilanteita ja ihmissuhteita, jotka ovat rempallaan, hoitamatta. Jopa vastuuttomasti. Asioita ei anneta katsoa helpon ylimielisesti, ylhäältä päin. Mustaa ja valkoista ei ole. Oman sielun ristiriidat ja kipupisteet saattavat estää vastuun kantajaa näkemästä selkeästi. Ne ovat osin yhteneväiset sankarilla ja roistolla. Siinä ei aina toteudu suhteellisuus ja oikeudenmukaisuuskaan. Mestarilla on piikkikruununsa. Tulee vääriä tulkintoja ja sivupolkuja. Toisissa olosuhteissa rikollisen ja lain puolustajan osat voisivat olla toisin päin. Polut lähtivät alussa kulkemaan kolisten ja rinnakkain, mutta ratkaisevissa kohdissa ne erkanivat toisistaan. Lopullisesti. Ihmisessä on mahdollisuus moneen. Ihminen ei yksin päätä elämänsä suuntaa, ainakaan heikko ihminen.
Sankarille suuri viitta on raskas, jopa vastenmielinen. Raadollinen ihminen, ”sankari”, saa vastuuta kukkukaupalla. Ynnä pakettiin kuuluvan, joskus ristiriitaisen joukon ympärilleen. Mitä kauempana keskipisteestä sivuhenkilö on, sitä varmempia ja yksioikoisempia äänenpainot ja mielipiteet ovat. Lähellä näkee epäselvästi. Aikansa.
Vaikka meistä ei ole toistemme tuomareiksi, on silti omantunnon ääni se mitä pitää kuunnella ja noudattaa. Vaikka saisi turpiinsa. Sankarin voima löytyy itseä suuremmasta auktoriteetista. Virka. Se edustaa jatkuvuutta eikä ole ihmisen muutettavissa. Että kuuluu johonkin. Että edustaa jotakin.
Mikä tekee sankarista sankarin? Halu ja pyrkimys hyvän, oikeudenmukaisuuden ja reiluuden puolesta. Heikon puolustaminen.
Sarjoissa perustana on omantunnon ihminen. Moraali. ”Niin kuin tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee sinä samoin heille”. Suurissa uskonnoissa on tämä moraalisääntö yhteinen ja yhdistävä periaate. Dekkarit ovat osa ihmiskunnan yhteistä tarinaa. Ne ovat välttämättömiä tulkitsijoita, jopa syväluotaajia. Olisi yllättävää jos Raamattu ei kertoisi samanlaisia kertomuksia. Onneksi se kertoo. Sankaritkin kuolevat, pettävät, huijaavat ja jättävät raunioita taakseen. Samaa tarinaa kerrotaan monimuotoisesti eri aikoina. Se tarina on ihmisen tarina.
Eletään ihmisiksi. Annetaan jonninjoutavan olla. Siinäpä sitä opiskeltavaa tällekin päivälle.
Jesajan kirjan 1. luvusta
Tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
Virsi 304:4
Oi Jeesus, lippu elämän on sinun kädessäsi.
Sait kantaa tuskan hirveän, sait voiton ristilläsi.
Puu kielletty toi turmion, vaan ristinpuu toi sovinnon.
Sielumme haavat hoidat.
1. paastonajan sunnuntai 21.2.2021/ Rajalla kulkija