00:00
Studiossa olijat esittäytyvät: mukana Emmi, Oona, Assi ja Mirta.
02:00
Perjantaina oli kuulumiskierroksella juteltu siitä, onko meidän helppo iloita toisen ilosta. Keskustelijat jatkoivat samasta aiheesta. Oma mieliala ja itsevarmuus vaikuttavat siihen, miten suhtaudun toisen onnistumisiin. Sellaisen henkilön kanssa voi itsekin mokata, joka mokaa ja suhtautuu mokiinsa huumorilla.
09:02
Aina ei tarvitse selittää jokaista mokaansa; se meni jo, sitten vaan eteenpäin!
10:34
Jos joku onnistuu aina, tulee helposti kateus. Toisen puolesta on helpompi iloita, jos hän ei aina onnistu. Toisen kanssa iloitseminenkin voi menettää tehonsa, jos joku tekee pienistä onnistumisista valtavan isoja asioita. Miten toivon että toiset suhtautuvat kun kerron asioitani, voisinko toimia itse toisia kohtaan samoin?
15:42
Aito vai feikki. Pitääkö aina sanoa jotain, jos ei ole mitään sanottavaa? Tuntuu ikävältä, jos kertoo kaverille jotain, mutta hän ei kommentoi mitään, vaan alkaa puhua omaa juttuaan. Mutta mitä jos kaverin asia ei kiinnosta itseä yhtään? Pitäisikö ennemmin olla aito vai rehellinen? Moni kuulee mieluummin välillä pieniä valkoisia valheita kuin raakaa totuutta.
21:15
Ihmiset ovat välillä ilkeitä, ikäviä asioita toisista puhutaan mielellään selän takana. Positiiviset asiat eivät tunnu niin mehukkailta pyöritellä toisten kanssa.
24:04
Onko ihmisten käyttäytymisessä eroa jos ollaan seurakunnassa tai jossain muualla? Leireillä tulee tsempattua, koitetaan olla kavereita kaikkien kanssa, mutta koulussa joku on ihan erilainen kuin leirillä. Onko se feikkaamista vai onko ne vain ihmisten erilaisia rooleja? Leirillä ennakkoluulot monesti ropisevat, ja opitaan tuntemaan toisia paremmin.
27:28
Kun rohkaistuu sanomaan oman mielipiteensä, on paljon aidompi oma itsensä. Jos joku on kohdellut itseä väärin, ihmisellä on suuri kiusaus kohdella häntä samalla lailla kuin hän itseä. Sitten kiusaajia onkin kaksi. Tavoite olisi antaa anteeksi ja päästä elämässä eteenpäin eikä jäädä katkeruuteen. Itselle tulee hyvä fiilis kun toimii oikein.
33:41
Kun sanon kaverille etten halua kuulla pahoja puheita toisista, hänkin voi ottaa siitä oppia, ja käytös voi levitä ihmisestä toiseen – pienin askelin koitetaan opetella kohtelemaan toisia paremmin ja olemaan parempia ihmisiä!
34:50
Raadin yhteinen loppukaneetti: Älkää olko ilkeitä!