Noin tuhat vuotta sitten nykyinen Vampulan alue oli suurimmaksi osaksi veden vallassa. Ja siis merta. Alueelta puuttui vakituinen asutus, mutta ohikulkijat tai pikemminkin ohi purjehtijat jättivät jälkensä useisiin paikkoihin pitkin merten lahtia ja jokien kyliä aina Venäjää ja Irania myöten. He olivat viikinkejä. Tämä tarina liittyy yhteen heistä ja koko hänen laivakuntaansa.

Ei ollut synkkä eikä varsinkaan myrskyinen yö vaan mitä parhain kesäkeli ja keskipäivä vuonna 976. Viikinkilaiva ajoi karille. Pumps. Kräts ja nirsk. Päällikkö Håkan Karjuksi kutsuttu ahavoitunut nuorehko mies ei voinut uskoa huonoa onneaan. Taas se tapahtui. Haaksirikko. Tämä oli hänelle jo kolmas lyhyen ajan sisällä. Kahdeksas kaikkiaan.  Ei siis ihme, että mieliala alkoi olla apea. Koko miehistöllä. Kun ei osaa suunnistaa niin ei osaa suunnistaa. Jos tähystäjä nukahtaa leppeään keinuntaan niin sittenpä nukahtaa. Turman ainekset kasautuivat lähes huomaamatta viikkojen aikana. Tuhoisin seurauksin. He luulivat olevansa nykyisen Salon paikkeilla.

Håkan oli kuuluisan Karjujen viikinkisuvun kolmanneksi vanhin miespuolinen jäsen alenevassa polvessa ja perheen kaiken kaikkiaan seitsemäs lapsi. ”Likkojen helmoissa kasvanut “, oli yleinen häntä koskeva pilkkasana.

Toden totta – pieni epävarmuus oli astunut viikingin olemukseen syvälle. Puhe oli viipyilevää ja ajatus mutkikasta.  Hänellä oli myös paljon arpia ja haavoja. Ne eivät olleet syntyneet kuitenkaan taisteluissa tai vastaavissa koetuksissa vaan ihan yksinkertaisesti kömpelyydestä. Ainakin suurin osa.

Håkan oli menettänyt oikean käden keskisormensa kaaduttuaan kevyen kallotteluillan jälkeen rantakivikkoon. (Kallottelu tarkoittaa hunajalla makeutetun sahdin juomista pääkallosta.) Sen jälkeen hän oli oivaltanut ja tunnustanut olevansa viittomavammainen. Raikkaita, ainutkertaisia onnistumisia tuli niin harvoin, että peukalon nostamisesta ei tarvinnut uneksiakaan.

Jos peukalo olisi siis mennyt irti poikki, se olisi ollut paljon pienempi paha. Oikeakätisen keskariautuus monine vivahteineen oli menetetty iäksi. Vasurilla syntynyt merkki ei sytyttänyt samaa euforista latausta. Viesti jäi aina kohteeltaan epäselväksi. Pelkkä irvistely ja väkeväkin lällätys oli kuin hyttysen ininää asialliseen ja karun miehekkääseen keskisormeiluun verrattuna. Menetys vaati oman suruaikansa.

Erilaiset jäsen- ja nivelvammat olivat niin yleisiä viikingeille että niitä varten oli perustettu laivakohtaisia keskusteluryhmiä.  Sen nimi tässä laivakunnassa oli aluksi Tuntemattomat sonarit. (Sonari on lyhenne sanoista sottanaamainen rikollinen.) Koska ryhmään kuuluivat lähes kaikki laivalla olijat, nimi muutettiin pian muotoon Kadonneet pulsarit. (Pulsari merkitsee pulleaa salometsien ritaria.) Hassua, että ryhmä ei kokenut jäsenkatoa, vaikka se oli saanut alkunsa jäsenkadosta.

Vuonna 976 Vampulassa, ilman oikean käden keskisormea, haaksirikkoutuneena, Håkanin maineella, oli todella voimia kysyvä koettelemus viikinkisuvun vesalle. Suorastaan nolo. Vaikka laivakunta hänet tunsikin. Ja ymmärsi. Lähes kaikki olivat menettäneet jonkun läheisistä jäsenistään. Puujalkojakin kopisi kannella.

Håkanin oli pakko asettua alueelle sotureineen miettimään tulevaisuutta.  Piittaamattomuus yleisestä turvallisuudesta oli tavaramerkki. Metsäpaloja syttyi ja sammui omia aikojaan. Varpaita ja sormia katkeili miehistöltä päivän puuhissa. Pulsarien ryhmätoiminta kukoisti. Alueen asutus sai alkunsa hissun kissun. Vedet olivat kalaisia ja metsän riistaakin riitti. Osa laivaväestä jäi maihin pysyvästi.

Håkan Karju päätti rakentaa uuden viikinkilaivan ja jatkaa matkaa. Kaikki oli lähtövalmiina, varusteet, aseet ja muona pakattuina. Tuli rajuilma. Salama löi Håkanin laivaan, upotti sen ja tuhosi varusteet käyttökelvottomiksi. Håkan kuoli. Hautajaisia vietettiin viikko. Juhlat loppuivat lyhyeen, koska puhtaat kallot oli kaikki käytetty moneen kertaan.

Håkanista tuli varoittava esimerkki viikinkien muuten niin komeaan historiaan. Suuri poikkeus. Kun jumalat hylkäävät, edessä on vain piinallinen odotus pääsystä Valhallaan – edes teoreettisesta pääsystä. Valhallavakuutus ei näet korvaa tapaturmia tai niistä johtuvia hengen menetyksiä. Ainoastaan taistelukuolemia. Suvun häpeä oli niin suuri, että lopulta miehen nimi muutettiin Håkan Karjusta Hakån Kurjaksi. Alkuperäinen nimi unohtui vuosisatojen saatossa.

Kaikki tämä tapahtui alueella, joka nykyään tunnetaan nimellä Kukonharja. Tarina on elänyt salaisena tietona tuhat vuotta. Sen julkisuuteen tulo on erään tunaroinnin tulos sekin. Vanha riimukirjoitus paljastui sattumalta ja niin tarinan runko hahmottui yllättävine vaiheineen. Legenda elää.

Ajan säästämiseksi faktan tarkastajille pikku vinkki ja takaisku. Ainoa tosiasia tässä kirjoituksessa on nimi Kukonharja ja sekin esiintyy täysin sopimattomassa asiayhteydessä.

Rajalla kulkija