Miehellä oli omalla käsialalla kirjoitettu kohtalo. Työ vaati paljon matkustelua. Siteet ystäviin katkesivat. Menetystä oli aluksi vaikea havaita. Sen kehitys oli hidas ja menestyksen huuman puudutuksessa aluksi tuskaton. Jäljet tuntuivat vasta ajan kanssa. Ne musersivat.

Terveys petti. Meni työ, auto, monet edut ja luottokortit, sitten asunto. Perhe oli eksynyt nopeavauhtisella vuoristoradalla jo aiemmin. Kaikkivaltius oli ohi.

Hitunen liikaa huonoa tuuria ja vääriä suhdanteita. Itsekkyyttä ja stressiä oli niin kuin ihmisellä pitääkin. Siinä sitä oltiin. Elämä kaatoi ja ryösti liian syvään kumartaneen.

Ohi kulki sujuvia selittäjiä, mukamas ymmärtäjiä ja tietysti tuomitsijoita, joista vahingonilo paistoi kaikkein herkimmin.

Kaikilla heillä sama pelko ja oma käsikirjoitus “kunpa saisin vielä tuonkin niin sitten olisin onnellinen” -teemaa.

Kohdalle pysähtyi muuan, joka osoitti laupeutta. Hän oli kokenut aiemmin samantapaisen vakavan vastoinkäymisen omalla laillaan ja selviytynyt. Naamarille ei ollut enää käyttöä. Siksi hän oli pelottava ja vaarallinen. Hänet suljettiin ulos piireistä ja niiden piirileikeistä. Hänellä oli mahdollisuus tukea yksin jätettyä, sillä hän ei pelännyt enää. Hän oli helvetin ja tuomion kohdannut, niiden valta oli mennyt.

Laupiaita on ihan oikeasti. Kummallista väkeä, usealla huono kielipää. Hallitsevat toisinaan heikosti hengellisen kielenkäytön, mutta ovat silti Asialla.

Niinpä niin. Ei tieto yksin vaan rakkaus ja nöyryys.
Missä laupeus ja rakkaus – siellä Jumala on.
Minä tässä, sinä siinä, hyvä että olemme.
Mutta entäs sitten…
Miika 6:8

– Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää.
Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.
Virsi 431:1,2

Ken on mun lähimmäiseni ja ketä eläissäni myös minun tulee rakastaa kuin omaa itseäni? Vain isäni tai äitini tai veljeni, sisareni tai parhain ystäväni?

Rajalla kulkija